Julkaisin jo vähä aika sitten historiallisen improvisaation opintomatriisin sivullani. Nyt lienee ehkä aika avata mistä siinä on kyse ja mitä klassisen musiikin improvisaation opetus pitää sisällään.
Klassisen musiikin improvisaation perinne on valtavan rikas, eikä mikään suuntaus sulje toista pois. Partimento ja Schemata ovat tyypillisesti ne mistä aloitetaan ja siihen on hyvä syy; ne kehittävät valtavasti teknistä kyvykkyyttä ja musiikillista mielikuvitusta.
Partimento-koulutus sisältää oktaavisäännön (engl. Rule of the Octave), joka oli 1700-luvun muusikoiden ”musiikin aakkoset”. Kyseessä oli vakiintunut tapa harmonisoida asteikon bassosävel aina samalla soinnulla. Tämä loi muusikolle ikään kuin psykologisen järjestelmän koko sävelmaailmalle, sillä oktaavisääntö loi aina täydellistä äänenkuljetusta. Kun järjestelmä osattiin hyvin, niin virheellisiä mahdollisuuksia (polyfoniaa hämärtäviä rinnakkaisuuksia) ei ikinä tullut edes ajatelleeksi.
Oktaavisääntöä käytettiin siis spontaanin musiikin tekemiseen siten, että muusikon ainoa ajatustyö oli pohtia, että ”minkä bassosävelen soittaisin seuraavaksi”. Kaikki muu oli automatisoitua.
Mutta… minkä bassosävelen sitten soittaisin seuraavaksi?
Schemata-teoria (Robert Gjerdingen – Music in the Galant Style) pyrkii vastaamaan tähän kysymykseen tunnistamalla ja luomalla valmiita harmonisia kokonaisuuksia, joita säveltäjät ovat ”kopioineet ja liittäneet” teoksiinsa jo vuosisatoja. Näitä musiikin pieniä kokonaisuuksia yhdistelemällä ja moduloimalla voidaan luoda todella yksinkertaisella ajatusprosessilla pitkiäkin musiikkikappaleita.
Historiallisen improvisaation opintomatriisi sisältää paljon näitä schematoja. Suomeksi skeemoja. Ensimmäinen näistä skeemoista on V-I-kadenssi, mikä on todella pieni yksikkö informaatiota. Klassisen musiikin improvisaation opiskelussa keskeistä on tällaisten harmonisten yksikköjen moduloiminen eri sävellajeissa, sillä kyseinen musiikki on jo lähtökohtaisesti monisävellajillista.
Ensimmäisellä historiallisen improvisaation tunnilla opetellaan ilmaisemaan V-I-harmonian musiikillinen ajatus melodialla tai soinnuilla. Sen jälkeen opiskelijan ensimmäisenä haastena on kuljettaa sama musiikillinen ajatus useiden eri sävellajien läpi toteuttaen aina samaa kuviota.
Lopputuloksena on figuraatiopreludi, mikä onkin jokaisen aloittelevan improvisoijan ensimmäinen haaste.
Arttu Härmälä 
Jätä kommentti