Tutkimustyö
Kirjoitan tällä hetkellä maisterintutkielmaa musiikin visuaalisista opetusvälineistä. Tutkimusaiheen tarkoitus on selvittää tehokkaimpia tapoja kommunikoida musiikin abstrakteja asiasisältöjä ihmisaivoille. Tähän liittyy visuaalisuutta, kielellisyyttä ja geometrisia harmonian tilamalleja.
Aihe nojaa sivuaineeseeni evoluutiopsykologiaan, jossa ihmisaivot nähdään kokoelmana työkaluja, jotka ovat erikoistuneet tiettyjen ongelmien ratkaisemiseen (ks. esim. Steven Pinker, How the Mind Works, 1997).
Parhaimmillaan kokonainen musiikkityylin harmoninen kielioppi on tiivistettävissä yhteen kuvaan. Tällöin oppimisprosessi ja oppisisällöt muotoutuvat tällaisen musiikillisen kartan sisältöjen sisäistämiseksi.
Opetus
Olen jazzkoulutettu sähkökitaristi, mutta kiinnostuin myöhemmin Viola da Gambasta, historiallisesta improvisaatiosta ja polyfoniasta.
Kitaransoiton opetuksesta olen siirtynyt instrumentista riippumattomaan musiikin opettamiseen, jossa opiskelijan kanssa opetellaan kuinka musiikillisia objekteja (sointuja, intervalleja) käytetään. Koska jokaisen opiskelijan tarpeet ovat täysin yksilölliset, niin verkkokaupassani on ostettavissa vain yhdenlainen tuote, eli oppitunti.
Mikäli opiskelija on kiinnostunut kehittämään spontaanin kyvyn luoda melodialle harmonisoiva vastamelodia, oppia hahmottamaan 1700-luvun musiikin harmoniaa koordinaatistossa tai oppimaan harmonian ”pikakirjoitusjärjestelmistä”, niin hyödyllisiä opetusvälineitä on esitetty alan kirjallisuudessa runsaasti.
Mietteitä Musiikista -vlogi
Selitän tekemistäni YouTube kanavallani. Tällä hetkellä jalostan pientä videosarjaa maisterintutkielmieni aiheista. Sarja on kuvattu ja editoitu, mutta vaatii vielä pientä hiomista ennen julkaisua.
Aikanaan videoblogin sisällöt laajenevat käsittelemään yksittäisiä visuaalisia musiikin malleja ja sitä miten opiskelija voi hyötyä niistä.
Bio

Kuka on olet?
Olen musiikkipedagogi (AMK), jazz-koulutettu kitaristi, viola da gamban soittaja ja musiikkitieteenmaisteriopiskelija (2026-2027). Musiikillista tuotantoani voi seurata Mietteitä Musiikista videoblogin kautta, joka alkaa toivonmukaan päivittymään ja laajenemaan ennemmin tai myöhemmin.
Musiikintutkimuksen saralla mielenkiintoni on painottunut matemaattisen musiikin teorian visuaalisten mallien käyttömahdollisuuksien kartoittamiseen ja musiikillisen tiedon organisointiin kielellisin keinoin. Tällaisia ”ihmisaivoystävällisiä” kommunikaation tapoja olen alkanut tunnistamaan evolutiivisen kognitiopsykologian viitekehyksen kautta. Kyse on opetusvälineiden suunnittelusta sellaiseen muotoon, joka tekee mahdollisimman tehokkaasti yhteistyötä ihmisaivojen kanssa.
Musiikillinen koulutustaustani on – näin jälkeenpäin tarkasteltuna – erittäin monipuolinen. Oppilaitoksia matkan varrella ovat olleet ainakin Sibelius-lukio, Pop & Jazz konservatorio, Palmgren-konservatorio, Centria-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Artez University of the Arts ja nyt tätä kirjoittaessani Jyväskylän yliopiston Musican tiedeyhteisö (joka ei ole koulu). Oikeastaan jokainen näistä oppilaitoksista on tuonut jotain hyvin uniikkia osaamiseeni ja ymmärrykseeni.
Sibelius-lukiossa altistuin perinteiselle suomalaiselle kansanmusiikille ja klassiselle musiikille, ja Helsingin Pop & Jazz konservatoriossa tutustuin jazzmusiikin eri tyylilajeihin. Jazzmusiikin opiskelu oli suurin intressini josta tuli myöhemmin musiikillinen pääaktiviteettini, joka jatkui Porin Palmgren konservatoriossa.
Centria-ammattikorkeakoulussa oli opintojeni aikaan suomen ainoa AMK-tasoinen kansanmusiikin opintolinja, ja pääsin näkemään ja kokemaan suomalaisen elävän pelimannikulttuurin musiikin tekemisen tapoja läheltä kahden vuoden ajan kunnes siirryin jatkamaan opintojani Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.
Opiskelin lukuvuoden Alankomaissa Artez University of the Arts -korkeakoulussa, jossa tutustuin vapaaseen improvisaatioon ja postmodernin estetiikan musiikin tekemiseen. Jälkeenpäin tarkasteltuna huomaan opiskelukokemuksen antaneen eväitä sellaisen musiikin tekemiseen ja opettamiseen, johon en ole saanut kertaakaan opastusta opintojeni aikana Suomessa. Kitaransoiton opettajinani korkeakouluvuosina toimivat Mathias Sandberg, Niklas Winter, Jerome Hol ja Teemu Viinikainen.
Viimeisin lisäys musiikillisen osaamisen pakettiini on kitaran sukulaissoitin Viola da Gamba, jonka soiton harjoittelu edistyy nopeasti koska sävelmaailman navigointi on samankaltaista kuin pääinstrumentillani kitaralla. Vanhan musiikin ja klassisen musiikin innostuksen moottorina oli historiallisen improvisaation kirjallisuuteen tutustuminen (ks. esim. John Mortensen, Pianists Guide to Historic Improvisation tai Giorgio Sanguinettin teos Art of Partimento)
Vaikka olen tehnyt kitaransoiton opettajan töitä enemmän ja vähemmän koko elämäni aikana, niin valmistumiseni jälkeen tein töitä musiikkipedagogina vain muutaman vuoden, kunnes olin tutustunut tarpeeksi laajasti geometrisen musiikin teorian kirjallisuuteen ja evoluutiopsykologiaan huomatakseni kahden kovan tieteen yhdistämisen potentiaalisen annin musiikkikasvatukselle. Sillä polulla olen nyt ja jatkan kunnes tarvittavat julkaisut aiheesta ovat julkaistu.