Tutkimustyö
Kirjoitan tällä hetkellä maisterintutkielmaa lajityypillisestä musiikin hahmottamisesta, joka on tarkoitus julkaista 2026 keväällä. Lajityypillisellä musiikillisen tiedon hahmottamisella tarkoitetaan lähinnä musiikillisen tiedon esittämistä visuaalisesti, tila-ajatteluun perustuen ja kielellisesti organisoituna.
Parhaimmillaan kokonainen musiikkityylin kielioppi on tiivistettävissä yhteen kuvaan. Tällöin oppimisprosessi ja oppisisällöt muotoutuvat tällaisen musiikillisen kartan sisältöjen sisäistämiseksi.
Mikäli pedagogiikka muotoilee musiikillisen tiedon objekteiksi tilassa, niin on syytä uskoa, että hyödynnämme aivokapasiteettiamme mahdollisimman tehokkaalla tavalla.
Opetus
Olen jazzkoulutettu sähkökitaristi, joka on myöhemmin kiinnostunut Viola da Gambasta, historiallisesta improvisaatiosta ja kaksiäänisyydestä.
Kitaransoiton opetuksesta olen siirtynyt instrumentista riippumattomaan musiikin opettamiseen, jossa opiskelijan kanssa opetellaan kuinka musiikillisia objekteja (sointuja, intervalleja) käytetään. Koska jokaisen opiskelijan tarpeet ovat täysin yksilölliset, niin verkkokaupassani on ostettavissa vain yhdenlainen tuote, eli oppitunti.
Mikäli opiskelija on kiinnostunut kehittämään spontaanin kyvyn luoda melodialle harmonisoiva vastamelodia, hahmottamaan 1700-luvun musiikin harmoniaa koordinaatistossa tai oppimaan harmonian ”pikakirjoitusjärjestelmistä”, niin hyödyllisiä opetusvälineitä on saatavilla.
Mietteitä Musiikista -vlogi
Selitän tekemistäni YouTube kanavallani. Tällä hetkellä jalostan pientä videosarjaa maisterintutkielmieni aiheista. Sarja on kuvattu ja editoitu, mutta vaatii vielä pientä hiomista ennen julkaisua.
Aikanaan videoblogin sisällöt laajenevat käsittelemään yksittäisiä musiikillisia malleja ja sitä miten opiskelija voi hyötyä niistä.
Bio

Arttu Härmälä on musiikkipedagogi (AMK), jazz-koulutettu kitaristi, viola da gamban soittaja ja musiikkitieteenmaisteriopiskelija (2025-2026). Hänen musiikillista tuotantoaan voi seurata Mietteitä Musiikista videoblogin kautta.
Musiikintutkimuksen saralla Härmälän mielenkiinto on painottunut matemaattisen musiikin teorian visuaalisten mallien käyttömahdollisuuksien kartoittaminen ja musiikillisen tiedon organisointi kielellisin keinoin. Tämä on yhdistynyt evoluutiopsykologian sivuaineopintojen kautta lajityypillisen musiikin hahmottamisen näkemykseksi, josta kirjoittaminen on hänen nykyinen tehtävänsä.